Sukututkimuksen tekeminen
Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän keskusrekisterissä on alla lueteltujen seurakuntien kirkonkirjoja noin vuodesta 1881 alkaen. Tätä vanhempia kirkonkirjoja säilytetään Turun maakunta-arkistossa.
Tietoja saa tilaamalla sukututkimuksen kirjallisesti joko postitse tai oheisella tilauslomakkeella.
Keskusrekisteri palvelee sukututkijoita tekemällä sukututkimusta varten maksullisia todistuksia. Näitä tehdään henkilöresurssien sallimissa rajoissa, mistä johtuen toimitusajat saattavat muodostua melko pitkiksi.
1.6.2009 lähtien:Todistusten laadinnasta veloitetaan 33 € /tunti. Veloitus muodostuu alkavista 1/3 tunnin jaksoista.
Sukututkimustilauksessa on tärkeää huomioida muun muassa seuraavat asiat:
- Lähtöhenkilöstä tarvitaan riittävät tunnistetiedot: nimi (myös entiset nimet, mikäli ovat tiedossa) ja syntymäaika, mielellään myös syntymäpaikka.
- Muuttoaika seurakuntiimme sekä seurakunta, johon on muuttanut.
- Jos muuttoa ei ole tai se ei ole tiedossa, etsimistä auttaa myös maininta seurakunnasta, kylästä tai kaupunginosasta, jonka alueella henkilö on asunut.
- Pelkkä syntymäpaikka ei aina ole paras mahdollinen lähtökohta, sillä esimerkiksi 1900-luvulla syntymäpaikaksi on usein merkitty ns. todellinen syntymäpaikka, jossa lapsi vanhempineen ei välttämättä kuitenkaan ole ollut kirjoilla.
- Missä laajuudessa tietoja haluaa eli montako sukupolvea eteen- tai taaksepäin selvitetään.
Seurakuntamme ovat:
- Kaarinan seurakunta
- Kakskerran seurakunta (liitetty v. 1959 Turun Martinseurakuntaan)
- Kuusiston seurakunta (liitetty v. 1954 Kaarinan seurakuntaan)
- Maarian seurakunta
- Paattisten seurakunta
- Piikkiön seurakunta
- Turun Henrikinseurakunta (vuodesta 1963 alkaen)
- Turun Katariinanseurakunta (vuodesta 1991 alkaen)
- Turun Martinseurakunta (vuodesta 1921 alkaen)
- Turun Mikaelinseurakunta (vuodesta 1921 alkaen)
- Turun ruotsalainen seurakunta (vuodesta 1921 alkaen)
- Turun tuomiokirkkoseurakunta (ainoa Turun seurakunta vuoteen 1921 asti)
Lisätietoja ja tilaukset
Keskusrekisteri on avoinna ma-pe 8 - 15.30
puh. (02) 2617 305, 2617 306, 2617 224
Ruotsinkieliset tiedustelut (02) 2617 229
Postiosoite: Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä, keskusrekisteri, PL 922, 20101 Turku
Käyntiosoite: Eerikinkatu 3, katutaso
Fax: (02) 2617 301