Juudan kuningas Hiskia rukoili, kun oli toipunut sairaudestaan:
»Herra, minun sydämeni elää sinulle,
anna rauha hengelleni,
vahvista minua, tee minut terveeksi!
Silloin kaikki se, mikä oli katkeraa,
kääntyy parhaakseni. ” Jes. 38: 16-17
Ensi sunnuntain evankeliumi kertoo kymmenestä spitaalisesta, jotka Jeesus parantaa. Vain yksi heistä palaa kiittämään.
Heillä kaikilla on uskoa sen verran, että he huutavat Jeesusta armahtamaan heitä. He myös lähtevät Jeesuksen neuvon mukaan näyttämään itseään papeille, lähtevät näyttämään, että ovat parantuneet, vaikka eivät vielä lähtiessään olekaan.
Vain kiittämään palanneelle Jeesus sanoo, että hänen uskonsa on pelastanut hänet.
Mikähän meitä estää tuntemasta elämäniloa ja kiitollisuutta? Olemmeko oppineet vaatimaan etuja, joita muillakin on, niin että jotain saadessamme pidämme sitä vain oikeutettuna? Tai onko elämä ehkä lannistanut meidät odottamaan vain huonoa? Mitä siitä jos hetkeksi saan jotain hyvää, kohta se kuitenkin taas kääntyy minua vastaan? Tai elämmekö vain itsellemme?
Kappalainen
Merja Auer saarnaa 5.9. Kaarinan kirkossa klo 10 ja Kuusiston kirkossa klo 12. Diakonian hiippakuntasihteeri
Kaisa Rauma saarnaa Kaarinamessussa klo 17.