Paattisten seurakunta

Puhelin: (02) 261 7351
Faksi: (02) 261 7301
Postiosoite: PL 922, 20101 Turku
Käyntiosoite: Eerikinkatu 3, 20100 Turku
Toimitilat: Paattistentie 847, Paattinen

KUULETKO KUTSUN?

Vietämme kesän alkua, vuoden parasta aikaa. Kaikki valo ja lämpö on jo täällä, mutta silti vasta alussa. Itse vietän samaista aikaa, mutta tällä kertaa kesään liittyy aivan erityinen uuden alku. 13.6. minulla oli kunnia astua Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappisvirkaan. Takana on 14 vuoden pohdinta. Näin laskin lukion lyhyen matematiikan eväillä. 13-vuotiaana nimittäin päätin, että haluan tehdä elämässäni jotakin Jumalalle. Se jokin on kypsynyt vuosien aikana, ja on parhaillaan astumassa valoon ja lämpöön.
    13.6. pyhän aihe on Kutsu Jumalan valtakuntaan. Tuohon kutsuun vastaaminen ei aina ole ongelmatonta. Omankaan tieni pää ei todellakaan aina ole ollut kirkkaasti näkyvissä. Toisaalta itse matkan teko on yhtä tärkeää, kuin itse määränpää. Tätä tietä aion kulkea ohdakkeineen ja ruusuineen edelleen keskeneräisenä, mutta kutsuun vastanneena – sillä varustuksella, joka minulle on suotu.
    On monituisia tapoja vastata Jumalan valtakunnan kutsuun. Seurakunta ei olisi olemassa, jos kaikkien kutsu olisi sama. Toista kutsutaan diakonian viranhaltijaksi, toista musiikin sävelillä ja toista käytännön töihin. Luovuttamatonta osaa seurakunnan ydintyöstä tekevät kuitenkin vapaaehtoiset. Yksikään näistä toimista ei ole toistaan tärkeämpi. Virkaa hoitavat yksinään ovat seurakunnan torso, sillä seurakunta elää sekä jäsenistään, että Vapahtajastaan. Seurakunnan vapaaehtoistyö ei tarvitse olla maailmaa syleilevää. Muistelin erästä kirkkoherraa, joka kertoi vaimonsa omaavan ”kahvinkaadon armolahjan”. On oleellista, että se panos, jonka annat seurakunnallesi ja Jumalalle, syleilee myös Sinua.
    Jumalan valtakunnan kutsu yltää myös arkemme piireihin. Emme ole kristittyjä vain seurakunnan tapahtumissa, vaan seurakunta toimii siellä, missä on sen perusyksikkö. Seurakunnan perusyksikkö on yksilö, seurakuntalainen, Sinä. Tätä seuraava perusyksikkö on perheesi. Jumalan valtakunnan kutsu toteutuu siellä, missä lähimmäisenrakkaus toteutuu. Tähän kutsuun vastaaminen koostuu arjen pienistä teoista. Sen voit tehdä yllättämällä rakkaasi raskaan työpäivän jälkeen, antamalla aikaa lapsellesi, rukoilemalla hädänalaisen ystäväsi puolesta tai antamalla apua aivan tuntemattomalle.
    Eri tavoin vastaamalla Jumalan valtakunnan kutsuun, huomaamattamme saamme enemmän kuin annamme. Kun Raamatun tekstit kehoittavat vastaamaan tähän kutsuun, se ei vaadi uhrauksia vaan se jakaa rakkautta. Tiedäthän sen tunteen, kun olet toiminut kutsun mukaisesti ja hyvä kiertää. Joskus meillä on tapana lukea evankeliumia lakina, vaikka tosiasiassa jokaiseen rakastavan Isä Jumalan kutsuun kiteytyy meitä siunaava lahja, joka joskus on meille aivan hämärän peitossa. Jumala ei kutsu Sinua orjuuttaakseen, vaan vapauttaakseen Sinut. Sitä varten Hän lähetti poikansa Kristuksen. Luota Jumalan arvostelukykyyn. Siihen, että Isä tietää mikä on parasta lapselleen.
    Minulla on ollut kunnia tuntea oloni tervetulleeksi Paattisten seurakuntaan. Sen tunteen olet synnyttänyt Sinä, seurakuntalainen. Olen tuntenut sen alkukesän valoisassa ja lämpimässä  kädenpuristuksessa jumalanpalveluksen jälkeen. Edelleen minä, läheisesi, koko seurakunta ja Jumala tarvitsee juuri Sinua kykyinesi ja olemuksinesi. Kuuletko kutsun Jumalan valtakunnan toteutumiseen eri elämän osa-alueilla?

Isä Jumalan valoa ja lämpöä arkeesi ja lomaasi toivottaen,

Menni eli Merianni Varjo,
seurakuntaa varten.