Hiljaisuuden retriitit

kappelissa.jpg : 136Kb

Suurempi kuin sydämemme,
suurempi kuin ihmistyö
hiljaisuus on rukouksen,
siinä Luojan sydän lyö.
Siinä itse, armon Henki,
uupunutta uudistat.
Annat kasvullemme aikaa,
uuteen työhön valmistat.

VK 525:6

Tavallisimmin retriitti toteutuu viikonlopun mittaisena ohjattuna hiljaisuutena. Osallistujat eivät keskustele keskenään, mutta halutessaan he voivat varata keskusteluajan retriitin ohjaajalta hiljaisuuden esiin nostamien asioiden käsittelyyn.

Retriitin päiväohjelmaan kuuluvat rukoushetket, ohjaajan lyhyt pohdiskelupuheenvuoro retriitin teemasta sekä
ehtoollisenvietto. Aikaa jää runsaasti myös omaan luonnossa liikkumiseen, lukemiseen tai vaikka nukkumiseen. Rannassa lämpiää sauna ja stressin rippeitä voi käydä karistamassa avantoonkin.

Yhteiset ateriat valmiista pöydästä hiljaisen musiikin soidessa ovat nekin monelle harvinaista herkkua. Jokainen saa käyttöönsä oman huoneen ja osallistuminen yhteisiin hetkiin on luonnollisesti vapaaehtoista.

Hiljaisuuden ystävät