Saarnatuoli

5.9.2010

Uusia opiskelijoita nimitettiin 1700-luvun Saksassa ketuiksi heidän ar-kuutensa ja varovaisuutensa vuoksi. Jossain historian vaiheessa kettu eli fuksi-nimitystä alettiin myös Suomessa käyttää uusista opiskelijoista. Joskin fuksi-sanan tulo Suomeen on jossain määrin hämärän peitossa on fuksien saapuminen katukuvaan fuksiaisiaan viettämään varma syksyn merkki. Joten: ihan varmasti syksy nyt on Turkuunkin tullut.

Opiskelijaelämän tavoille totuttautumisen lisäksi fuksin maailmassa ja elämässä tapahtuu paljon muutakin. Itse asiassa opiskelujen aloittami-sen vuosi on yksi elämän suurista vuosista. Ylioppilastutkinto on takana. Ja maailma avoinna. Hakuprosessien kautta on otettu ensi askeleet elä-män suuren unelman toteuttamiseen – unelman, joka vuosien takaisesta lakaisulakaisukoneenkuljettajasta on vaihtunut suurempaa ammattitai-toa vaativaan tai akateemisempaan uraan.

Entisenä opiskelijapappina taitaisin tänään olla melko pihalla tämän päi-vän opiskelijan arkitodellisuudesta. Aikani akateeminen vapaus on muut-tunut kurssimuotoisempaan opiskeluun. Opintokirjan kurssien alku- ja loppumerkinnät opintopisteiksi. Gradun valmistaminen suuren yksinäi-syyden vallitessa korvaantunut parityöskentelynä. Entisen pappa betalar – opintolaina – kesätyö-rahoituksen sijaan huomattava osa opinnoista rahoittuu valtion monimuotoisten tukiaisten turvin. Joskin tuet opiskeli-joiden mielestä ovat aina liian matalia, ovat ne meidän ajoistamme kas-vaneet sata (100%) prosenttia. Että ainakin suunta opiskelijan kannalta on ollut myönteinen.

Mutta löytyy sieltä samaakin: Asuntoja etsitään kissojen ja koirien kans-sa kuten ennenkin. Luentojen todellisuus ja tenttien lähestyminen muis-tuttavat siitä, että opiskelijaelämä on muutakin kuin fuksiaisia. Vastuu elämän unelman ja sen eteen tehtävän työn toteuttamisesta jää lopulta opiskelijan itsensä harteille.

Yhtä kaikki on opiskelupaikan löytyminen ja opiskelujen käynnistyminen aina kiitoksen aihe. Ja opiskelun vuodet monessakin mielessä elämän parasta aikaa. Vallan väärin ei olisi, vaikka jo kohti unelmaansa lähties-sään muistaisi päivän antifonin sanoin huudahtaa kiitoksensa elämän antajalle: Hyvä on kiittää Herraa, laulaa ylistystä nimellesi korkein. Sitten myöhemmin se kyllä tulee aivan luonnostaan...

Hannu "Huppe" Hurme